Markus's profileMun Oma tilaPhotosBlogLists Tools Help

Mun Oma tila

-Kaikkea maan ja taivaan väliltä-

Markus Klemetti

Photo 1 of 13
March 02

Aasiakas

Tämä tapaus sattui muutama vuosi sitten eräällä R-kioskilla.

Laitoin eräälle vanhemmalle rouvalle siinä lottoa tulemaan, ja asiointi onnistui aivan mutkattomasti. Rahat ja kuponki vaihtoivat omistajaa sulassa sovussa, ja rouva vaikutti aivan täysjärkiseltä. Kunnes sitten asiointinsa päätteeksi rouva halusi vaihtaa 50 euron setelin pienemmäksi. Annoin kaksi kakskymppistä ja kympin, ne kun mielestäni tekevät yhteensä viiskymppiä. Rouva siinä sitten inttämään, että hän on aina ennen saanut kolme sinistä rahaa yhdellä punaisella. Vähän aikaa ihmettelin, että onko mummo tosissaan. Ja kyllä hän oli. Yritin vääntää rautalangasta, ja kertoa, että ne numerot setelien nurkissa saattavat myös merkitä jotain, mutta viesti ei tuntunut menevän perille. Lopputulos oli, että mummo halusi viiskymppisensä takasin ja poistui puhisten paikalta. Oli sitä mieltä, että ärrän nuori neiti yrittää huijata häneltä rahaa. Että näin.

T:Entinen ärräntäti

 

 

Lisää hauskoja tilanteita osoitteesta www.aasiakas.net
November 29

Sanaleikkejä

  • Aikakone sai uuden treenikämpän. Sani teetti tilat.
  • Kustavilainen tilaa olutta rahtina: "Milloin olut on kustavissa?"
  • Lakimies tietää kaikenlaista.
  • Lensi ulos sähköasentajalinjalta. Teki vääriä johtopäätöksiä.
  • Lontoon vartijoiden talvisotahenkeä: "Toweria ei jätetä!"
  • Morsian katosi, mutta vainukoira pääsi vihille.
  • Mykkä kissa on mauton.
  • Nikottelulääkkeen keksijä sai hikoilla omaisuutensa.
  • Nykyiset avovankilat pitävät vankilanjohtajia pakokauhun vallassa.
  • Surisiko kärpänen kaverin kuollessa?
  • Tekevälle sattuu: Ompeluvirheen takia napit vastakkain paitatehtaalla!
  • Vangilla on karatessa musta vyö.
  • Vein autoni korjattavaksi vaihteen vuoksi.
  • Vihanneskauppiaan hintalappu meni väärään kurkkuun.
  • Muusikko oli alkanut lammasfarmariksi. Eräänä iltapäivänä kaverit tulivat kyselemään, josko farmari lähtisi baariin kaljalle. "Enpä taida keritä tänään", muusikko-farmari totesi ja lähti kaljalle.
  • Nörtti ei päässyt koodauksen MM-kisoihin, sillä hänellä ei ollut näyttöä.
  • Naamioitumisen mestari meni sukkana läpi turvatarkastuksesta.

  • Miksi Hjallis kutsuu kesäisin Teemu Selänteen mökilleen? Hän haluaa sinne maailman parhaan laiturin.
  • Minkälaisista alaisista yritysjohto pitää? Johdonmukaisista.
  • Miksi riverdance syntyi Irlannissa? Pubeissa on vain yksi vessa.
  • Mikä on naimaton diplomaatti? CD-single.
  • Mitä dementiapotilaat laulavat jouluna ? Koska meillä on joulu?
  • Miksei Meksikolla ole olympiajoukkuetta? Kaikki juoksu-, hyppy- ja uimataitoiset ovat jo USA:n puolella.
  • Kuinka naisen saa sokeaksi? Asetetaan hänen eteensä tuulilasi.
  • Narkkarin kauhuleffa? Kauas pilvet karkaavat.
November 21

iPhone tonnilla!!!

  Saksalainen operaattori T-Mobile myy iPhonea tuhannella eurolla. Siis ilman kytkykauppaa. Mahtaakohan kauppa käydä puhelimesta, jossa ei ole oikeastaan muuta erikoisuutta, kuin Mac OsX ja ehkä vähän erilainen ulkonäkö, kuin perus nokialaisessa?
  Kahden vuoden kytkykauppasopimuksella iPhone maksaa T-mobilen asiakkaille 399 euroa. Melkonen loikka neljästä sadasta tuhanteen euroon. Siinä voi sitten itse kukin miettiä kannattaako ottaa kahdeksi vuodeksi T-Mobile liittymä.
 
Oli ihan pakko kirjottaa jotain muuta ku noita vitsejä..

,,,

 Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan, ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla. Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.
 
Uskomatonta, mutta totta.
November 20

,,,

   Tiesitkö, että

      ...katajanmarja ei ole marja vaan käpy?

     ...kasettiaseman aikakaudella tietkoneohjelmia jaettiin toisinaan radiolähetyksinä?

     ...pontikan nimi tulee 1700-luvun ranskalaisesta pontaque-nimisestä bordeaux-viinistä?

     ...kannabista tulisi nauttia kerralla noin 10-41 kiloa ennen kuin saisi yliannostuksen?

     ...Isaac Newton ennusti Raamatun perusteella maailmanlopun koittavan vuonna 2060?

    ...suomenkielisen Wikipedian ensimmäinen artikkeli kirjoitettiin Kaskisesta?

    ...CIA:n päämaja sijaitsee Ikaalisissa Suomessa? (CIA = Confédération Internationale des Accordéonistes)

    ...banaani ei ole hedelmä vaan pohjusmarja?

    ...Suomi on harvaan asuttu maa?